keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Puhutaanpa kynttilästä

Kynttilöiden historia ulottuu kauas ennen meidän elin aikaamme.

Kynttilän  keksiminen ja kehittyminen yhdistetään usein kiristi uskoon ja kirkkoihin eli noin vuodesta 400jKr. lähtien. Todellisuus on kuitenkin toinen. ensimmäiset kynttilät keksittiin kuitenkin jo noin 3000eKr muinaisessa Egyptissä. Egyptiläisen kynttilän rakenne toki poikkesi vielä hieman tuntemastamme kynttilän rakenteesta, sillä heidän kynttilät olivat ontoiksi kaverrettuja tai koverrettuja kiviä, joihin laitettiin täytteeksi rasvaa. Sydänlangana toimivat kasvien juuret. (jotka olivat kuivattuja ja letitettyjä pieniä nauhoja)

Kiinassa 200 jKr. valmistettiin myös kynttilöitä, jotka valettiin valaan rasvasta. Hieman myöhemmin myös täällä alettiin käyttää valaan rasvan rinnalla myös mehiläisvahaa. Sydän langat kiinalaisiin kynttilöihin tehtiin riisi paperiin vahan avulla  kääritystä hyönteisistä ja siemenistä.
Eli Eurooppaan kynttilänvalo saapui noin 400jKr. (kuten tuossa jo mainitsin) ja sitä käytettiin aina 1300- luvulle saakka lähinnä kirkoissa. Kirkoissa käytetyt kynttilät valmistettiin pääosin mehiläisvahasta, koska mehiläinen on puhtauden symboli (itse mehiläisestä ja muista noituuden tärkeistä hyönteisistä myöhemmin lisää.) Tavallinen kansa joutui kuitenkin käyttämään talista valmistettuja kynttilöitä, jotka olivat materiaaliltaan halvempia, mutta myös savutti enemmän ja haisi pahemmalle kuin pyhä mehiläisvaha.

Vanhin kynttilä Etelä-Ranskasta oli ensimäiseltä vuosisadalta. Roomalaisten tekstien mukaan kynttilät valmistettiin talista. Sydämenä käytettiin kierrettyä papyruskaislaa. Kynttilät valmistettiin kastamalla ja kasvattamalla toistuvasti sydän lankaa taliin tai mehiläisvahaan, ihan niin kuin vielä tänä päivänäkin osa käsinvalmistetuista kynttilöistä valmistetaan. Ennen valamista tali tai mehiläisvaha pestiin/puhdistettiin meri vedellä ja kuivattiin.

Teollisen kehityksen myötä 1800- luvulla opittiin jo valmistamaan parempia vahakynttilöitä, jotka tehtiin valaan rasvasta. 1850-luvulla huomattiin kynttilöistä tulleen jo täysin savuttomia ja hajuttomia, kun eläinrasvasta poistettiin glyseriini. Steariinikynttilä oli keksitty. Samoihin aikoihin keksittiin myös parafiini.

Suomelle kun koitti itsenäisyys 1917 ja 1927 vuodesta lähtien Itsenäisyyden liiton kehoituksesta oli poltettava kynttilöitä klo 18-21 välisenä aikana isänmaan puolesta. 1 kynttilä isänmaalle ja 1 kynttilä kaatuneiden puolesta.

Siinä pätkästi kynttilän historiaa ja nyt mennään sitten noituuden saralle ja miksi käytämme ja tarvitsemme kynttilöitä noituudessa ja magiassa.

Kun käytämme kynttilöitä magiassa, ja etenkin vanhassa noituudessa käytämme tietysti vanhaan tapaan valmistettuja kynttilöitä, jotka on tehty rasvasta,ihrasta, mehiläisvahasta ovat siis kaikkein parhaita ja voimakkaampia loitsuissa ja magiassa. Toki voi käyttää millä vaan tekniikalla tehtyjä kynttilöitä, nekin toimivat ainakin joissain määrin. Nykypäivänä valikoima on mielettömän laaja , niin kuin värivalikoimakin. Itse suosin näitä erittäin vanhalla tekniikalla tehtyjä kynttilöitä ja pidän niitä parhaina, vaikkakin, saattavat savuttaa ja haista pahalle, mutta niihinkin voi valmistus vaiheessa laittaa tuoksua. Ja itse asiassa teenkin eri loitsuihin ja rituaaleihin eri tuoksuilla /yrteillä valmistettuja, eri käyttötarkoituksiin. Kynttilät ovat erittäin vaikeita ja pitkä rosessi valmistaa,. materiaalit hankalasti saatavissa, siksi pienempiin loitsuihin ja magiaan käytän helppotekoisempia kynttilöitä.

Miksi käytämme kynttilöitä magiassa;

Se on helppoa magiaa itsessään. Kyntilämagiaa on monen laista, peruskynttilämagia: otetaan värin mukaan kynttilä ja tehdään loitsu, mutta kynttilän liekistä ja "steraiin" valumis muodolla, sekä miten kynttilä palaa on myös omat loitsu/ennustus muotonsa ja taikansa... 
Mutta mikä tuo kynttilään voimaa rituaaleissa ja loitsuissa. Jo muinaiset Noita-siskot  virittivät kynttilänsä , täydenkuun aikaan, mustalla kuulla, sinisellä kuulla, ja veri kuulla. Jokaisella kuun vaiheella on oma merkityksensä ja voimansa, mikä pitää saada kynttilään, jotta se toimii niin kuin sen pitää. Ei siis ole itsestään selvyys , että kun otat kynttilän visualisoit ja teet loitsun/magiaa että siinä se oli valmista tuli. Ei sitten lähimainkaan ! Kynttilä (niinkuin kaikki muutkin magia tarvikkeet, eri loitsuihin/rituaaleihin tarvitsee oman voimansa jotta se toimii) on ladattva sille tarkoitetulle magialle jota teet. Eri kuunvaiheet antavat erilaisen voiman. Mutta myös tähtien asenot ja sijainnit ym. planettojen paikat ovat tärkeitä , jos haluat tehdä Toimivaa magiaa. Toki välillä joutuu suhauttamaan taikoja taivaalle ilman näitä suuria voima apuja, mitkä joskus toimii ja sitten taas ei. Mutta jos haluat että se todella toimii, joudut tekemään töitä paljon enemmän kuin se että sytytät kynttilän ja visualisoit loitsun. Toki saat tehdä loitsuja ja magiaa sen enempää muuhun kiinnittämättä huomiota, sehän on jokaisen ihan oma asia miten sitä tekee, toimivuus on vaan sitten eri asia. En täällä kerro siitä sen enempää, enkä yksityiskohtia, mikä ja miten kaikki tapahtuu. Niistä on tietoa Valkoisen noidan kerhokirjeissä.

Kynttilän liekki/steariinivalu magiaa myöhemmin.

Kynttilöiden väristä ja merkityksestä hitusen;

Punainen;  Voimakas energia, terveys intohimo, voima, syvä rakkaus, agresiivisuus, rohkeus, seksuaalisuus, edustaa elinvoimaa ja hyvä onni.

Vaaleanpunainen;  rakkaus, hellyys, ystävyys, sopusointu, ihastuminen, ihmissuhteet, onni, tasapaino, kiltteys, pelkotilat.

Oranssi;   symboloi onnistumisen halua ja oppimista, itsevarmuutta, laki, ura, politiikka, opiskelu, energia.

Keltainen;  Äly, sisäinen lapsi, ystävyys, viehätysvoima, luovuus, muisti, mielikuvitus, aktivoi ajattelua ja edustaa oppimista ja saavutusta.

Ruskea;  on suoja väri  ja edustaa luonnon viisautta ja luontoon sulautumista, viisaus, turvallisuus, keskittymiskyky, eläinyhteys, hyvinvointi.

Valkoinen;  liittyy selvännäkemiseen, pahjenhenkien karkoittamiseen ja uuden alun saamiseen, siveys, neitsyys, arvokkuus, puhtaus, kauneus,, enteet, sisäinen rauha, mutta myös kuolema

Vihreä; on tyyni ja rauhoittava, symboloi vaurautta ja hedelmällisyyttä, raha, omaisuus, eteneminen, viisaus, taito.

Vaaleanvihreä;  Terveys, hedelmällisyys, onni , tasapaino, valehtelu, päihdeongelmat.

Sininen;   Sisäinen rauha, tieto, henkisyys, edustaa paranemista,idealismi, suojaa, inspiraaio, onnellisuus, viehkeys.

Tummansininen;  alitajunta, henkisyys, meditointi, paranolmaalitaso, hallinta auktoriteerit, psyyke.

Violetti;  edustaa henkistä voimaa ja yhdistää korkempiin tasoihin, omaisuus, parantaminen, meditointi, moraali, hulluus, ja myös kuolema.

Purppura;  Sisäinen voima, spirituaalisuus, puhtaus, magia.

Musta;  Suojelus, yhteys kuolleisiin, karkotus, hallinta, suru, uudistus, salaisuudet, kaipaus.

Hopea;  on näkyjen ja intuution väri ja tuo esiin piilevät kyvyt, unet, hyväksyntä, kauneus, anteliaisuus, nais puoliset jumalat.

Kulta;  symboloi suuria saavutuksia, vaurautta ja pitkää elämää, rikkaus, ahneus, arvokkuus, moraali, kauneus/komeus, miespuliset jumalat.

Harmaa;  Rauha, balanssi eli tasapainoisuus, neutraalisuus, viisaus, yhteys mestareihin, oikea suunta, joustavuus.

Valkoinen ja Musta;   toimii kaikissa tilanteissa jos ei tiettyä väriä ole.



Esimerkkejä erilaisista kynttilöistä

On olemassa paljon erilaisia kynttilöitä eri tarkoituksiin. Kerron niistä muutamia vain maintakseni.
Eniten käytetyttjä on pilari kynttilät, joita on paljon eri kokoisia ja paksuuksia, tuohinen myös kuuluu pilareihin. Sitten on ihmis/jumaluus figureita, pyramidi, kukka, eläin, penis, vagina, risti, kädet, pääkallo, käärmeen muotoisia jne. Ja tietysti tuikukkynttilät.

Kuvassa perus pilarikynttilät


Pilarikruunukynttilät:  normit ns. kruunupilarikynttilät ovat siis noitien perus kynttilöitä. Käyttötarkoitus magiassa, loitsuissa, riiteissä, jne. Lue värien käyttötarkoitus yläpuolella olevasta kynttilän värit.

Paksut pilarikynttilät, alttari:   laitetaan lattialle alttarin viereen, sekä kulkuväylien ns. ovien kohdalle ympyrään. Voidaan käyttää samaa kynttilää useamminkin. Voidaan myös käyttää tietyn jumaluuden pyhittämiseen. Kynttilä on 10-15 cm ympärysmitaltaan ja pituutta 40cm-100cm

Pöytä alttari pilarikynttilä:  paksuus kuin lattialla olevat , mutta korkeus 5-35cm. 

Pilari kehäkynttilät:  paksuus 5-10 cm korkeus 10-20cm

Tuikkukynttilät:  Tuikkukynttilöitä voi myös käyttää kehässä, sekä loitsuissa. Katso yltä värien tarkoitus.

Tuohiset: erittäin pyhiä pikku kynttilöitä joita ei löydy kuin itsevalmistaen, käyttö kaikkeen magiaan, loitsuihin, tms.

Kaksi väriset kynttilät : Toinen pää musta ja toinen voi olla mikä vaan väri. Katso väreistä tarkempi värien merkitys. Yleisesti käytetään, asioiden puhdistamiseen ja lataamiseen.



Pilaari valmis loitsukynttilä: Kynttilään on valmiiksi ladattu tietty loitsu tai loitsuja. Poltetaan seitsemänä päivänä peräkkäin että kynttilä loppuu kokonaan. Valmiita loisukynttilöitä on paljon erilaisia , yllä vain yksi kuva malliksi.


 Muista aina ladata kynttilät, jos olet ne ostanut marketista. Itse tehdyt ja valmiit noitakynttilät asian mukaisista kaupoista ovat jo valmiiksi ladattuja ainakin Valkoisen Noidan Puodissa.




Figurit

Hääpari kynttilä: yleisesti käytetään rakkauden loitsuihin, hajoitetaan loitsuha ja tuodaan rauha suhteeseen.

 musta: poistaa pahaa ja yleensäkki negatiivisuutta jo pariskunnista  tai tulevista pariskunnista. 

punainen: auttaa ymmärtämään toista , parantaa rakkautta, hellyyttä ja antaa kaikkea hyvää hääpareille, sillä voi myös tehdä loitsun jolla pääset naimisiin.






Nainen/mies kynttilät : yleisesti näillä nostatetaan valtaa ja suojaa tai halutaan joku henkilö omaan valtaan.

Musta: Fyysinen parantaminen, kääntää negatiivisuuden takaisin lähettäjälle, poistaa rahahuolia, jne.
Punainen: hellyyttä , rakkautta, antaa positiivisuutta, myötätuntoa. jne.
Valkoinen: rauhaa, pudistaa, parantaa, jne.
Vihreä: rahaa henkilölle, onnea, työpaikka, eläinkommunikointi, jne



Noita: yleisesti näitä käytetään hyvään niin kuin pahaan.

Musta: poistaa jo vahingoittuneet olotilat ja hämmennykset, jne.

Punainen: pelastaa esim: pulasta, saa vastakkaisen puolen rakastumaan, jne.







Pääkallo: yleisesti näitä käytetään, päästääkseen muiden aiheuttamista ongelmista eroon tai haluat aiheuttaa ongelmia muille, esi-isien kutsumiseen, henki maailman kutsumiseen, rahan ja vallan saamiseen, parantamiseen. Nämä ovat erittäin vahvoja kynttilöitä, eikä niitä pidä  käyttää väärin. Värejä löytyy paljon, ja yllä mainitusta minimistä väriluoettelosta , voit katsoa värien merkitystä.

Vihreä: sillä saa minkä tahansa asian mikä liittyy itseesi.
Punainen: aiheuttaa ongelmia toisten rakkaus asioihin, tms.
Musta: karkottaa pahaa, puhdistaa, poistaa huonoja vaikutuksia, pahan silmän, vie kaiken näköisen negatiivisuuden pois.

Valkoinen: parantaa sairauksia, tms.



 7 päivän"Pallero" kynttilä: yleisesti tällä kynttilällä tehdään  seitsemän päivää peräkkäin loitsua, yksi pallero poltetaan päivässä.
Eli jokaiselle pallerolle teet loitsun ja poltat yhden palleron päivässä. Loitsu voi olla jokaiselle päivälle sama tai eri. Yleisesti näitä käytetään poistamaan hankalia ihmisiä ympäriltä, tuomaan onnea, rahaa, menestystä, auttaa löytämään työ paikan, lopettaa erilaisia pettymyksiä ja huonoja tapoja. Eli mihin vain tilanteeseen sopiva . Värejä on paljon, väri luettelosta ylempänä , voit valita sopivaa sinun tarkoitukseesi.




Muumio kynttilä:   yleisesti tuo tehoa, menestystä, käytetään liittämisiin, menestyksen saavuttamiseen, hyviin sopimuksiin ja sidoksiin.


Vagina kynttilä:  punainen: parantaa seksuaalisuutta, lisää halua, nautintoa, tms.
musta: vähentää seksuaalisuutta, poistaa estoja, tms.

Miehen penis kynttilä:  musta: vähentää seksuaalisuutta, eregtioita, tms.
punainen: lisää seksuaalisuutta, pidentää eregtiota, tms.

Rukoilevat kädet kynttilä:  Valkoinen: usko, ihmeet, parantaa, tms.

Kissa jumala Bast:  Yleisesti; löytää, etsii, tukii, ohjaa mysteereihin, magiaan, tms.

Budda kynttilä: Yleisesti tuo onnea kaikilla saroilla, tms.

Risti kynttilä: Yleisesti; laitetaan alttarille, jumaluuksien omistamiselle ja vetoomuksille, tms.

Paholaisen kynttilä: sama kuin risti kynttilä.

Neitsyt Maria/Nunna kynttilä: sama kuin risti kynttilä.

Musta kissa kynttilä: yleisesti käytetään kääntämään huono onni pois, tms.

Käärme Gobra kynttilä: yleisesti käytetään vaikeiden asioiden poistoon, haluat eroon magiasta hetkeksi, poistaa pahaa, tuo onnea, tms. katso kynttilöiden värien merkitys.

Halaavat mies ja nainen kynttilä: punainen: romantiikka, rakkaus, läheisyys, yhdistyminen, jne.
musta: poistaa epäonnen rakkaudessa ja yleensä kaikessa pari suhteeseen liittyvässä asiassa.


Tässä siis vain muutamia erilaisia kynttilöitä ja niiden käyttötarkoituksia. Jos kaikki olisin kirjoittannut ja kertonut tästä olisi tullut paksu kirja.


Kyseisiä kynttilöitä löytyy Valkoisen Noidan Puodista





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti